Onko teknologia parantanut turvallisuuttamme?

Onko teknologia oikeasti parantanut turvallisuuttamme?

Oikein oivallinen kysymys. Tiesikö naapurin Jooseppi 1800-luvulla oliko hänen seitsemän kilometrin päässä asuva Jussi-naapuri vienyt kuokan yön pimeinä tunteina vai ei.

Nykyisin Jooseppi voisikin tutkailla asiaa riistakameran, valvontakameran ja muiden vartiointijärjestelmien avulla.

Valvontakamera
Valvontakamerat ovat turvallisuuden kannalta merkittävimpiä keksintöjä

Valvontakamerat

Mitä varten? Rosvoja, omaisuutta vai omaisuuden haltijaa varten. Sen varmaankin saa kameran haltija ihan itse päättää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen ei tarvitse oviinsa tyrkätä murtovarmoja saranoita tai pikkuruista videokameraa oven karmiin. Kyllä nykymaailmassa pitää sen verran vielä pystyä luottamaan naapureihin ja muihin ihmisiin, ettei kolmen koiran lisäksi tarvitse videovalvontaa ja älytöntä korstoa seuraamaan omaa turvallisuuttasi. Mitä tapahtuukaan kun meinaat yösyömingeissä tukehtua porkkanaan? Ei valvontakamera siinä sinua auta ja pitäähän älyttömän korstonkin joskus nukkua.

Terveydenhuolto

Terveydenhullossa on laitetta jos jonkinlaista valvomassa potilaan hyvinvointia ja pienenkin poikkeaman tultua alkaa kone piipata. Turvallisuutta? Osittain kyllä, mutta toisinaan myös täysin turhaa. Kone alkaa piipittämään kuin palovaroitin verenpaineen ollessa himpun verran yli astetetun rajan. Mielestäni tuloksen kyllä huomaisi ihan ihmissilmälläkin ruutua tuijottaessa tai manuaali mittarilla arvoa tsekattaessa, ilman suurempia mölinöitä ja piipityksiä. Samoin infuusiopumput. Oikein hyviä jos potilaaseen pitää tietyllä nopeudella pumpata lääkeainetta. Jos taas kyseessä on perusneste, siihen pystyy myös ihmisen laskupää ja aivot.

Nykyisin terveydenhuollossa ollaan siinä pisteessä, että ihmiset järkyttyvät kun toinen ihminen sairastuu tai jopa kuolee. Meidän yhteiskuntamme valitettavasti on vieraantunut elämän toiseksi normaaleimmasta asiasta, kuolemasta. Kukaan ei saisi kuolla, vaan kehittyneen teknologian avulla jokaisen pitäisi elää vahintään satavuotiaaksi. Ja siihen satavuotiaaksi elämiseen toki kuuluu, että kroppa ja mieli pysyvät kaksikymppisen tasolla. Mikä meni vikaan? Kaikki. Sairastumisia myös voidaan hoitaa ja valvoa teknologian avulla, mutta valitettavasti kaikkia ei voida pelastaa. Ei edes uuden teknologian avulla. Turvallistako? Tavallaan ja tavallaan ei.

Poliisi

Miksi konstaapeli ei nyt vaan voi selvittää, kuka murtautui kotiini kolme vuotta sitten lomamatkani aikanavieden kukkavaasin eteisestä? Niin, miksi. Koska myös konstaapeli on ihminen. Vaikka teknologian avulla on saatu myös rikostutkinnankin puolelle varmasti kehitystä ja uusia välineistöjä, kaikkea ei aina voi selvittää. Turvallistako? Kyllä.

Pelastustoimi

Kerrostalo palaa neljännestä kerroksesta yöaikaan. Todennäköisesti asukkaita talossa on paikalla paljon. Onnistutaanko palo sammuttamaan ilman suurempia vahinkoja? Todennäköisesti kyllä, koska pelastustoimen sankareiden teknologia ja välineet ovat kehittyneitä. Samoin myös rakennusten suunnittelu, rakentaminen ja materiaalit ovat kehittyneitä. Ei siis hätää, on edelleen ihan turvallista asua kerrostalossa.

Järjestyksenvalvojat

Järjestyksenvalvonta on helpottunut huomattavasti teknologian avulla. Juurikin eri kameroiden avulla voidaan tarkkailla useampaa tilaa kerralla, ja hätätilanteessa radiopuhelimella saadaan kutsuttua apua ripeästi paikalle. Myös kouluttautuneiden järjestyksenvalvojien määrä on lisääntynyt, kun järjestyksenvalvojakursseille voi nykyään ilmoittautua niin helposti verkossa.

Valvonta
Nykyään voidaan tarkkailla montaa paikkaa samaan aikaan

Turvallisuuden takana ihminen

Pitää aina muistaa että teknologian kehityksen ja turvallisuuden takana on aina ihminen. Kone on vain eri alojen ihmisten välissä. On myös huomioitava, että koneita ja välineitä käyttää ihminen. Voiko koneeseen nykyään siis luottaa enemmän koneeseen kuin ihmiseen?

Jokainen pohtikoon sitä omalta kantiltaan ja jokainen pohtikoon myös sitä, kuinka paljon olemme vieraantuneet siitä, että kaupan pihaan ei uskalla jättää polkupyörää lukitsematta. Miksi? Koska se on niin helppo varastaa. Jos ihmiset luottaisivat enemmän toisiinsa ja eläisivät enemmän toistensa luottamuksen arvoisina, emme ehkä joutuisi turvautumaan niin paljon teknologiaan. Voisimme jättää mummot hyvällä omalla tunnolla iltaisin kotiin katselemaan televisiota ja luottaa siihen, että jos taivaan koti mummoa yöllä kutsuu, niin kutsukoon.

Teknologia on tuonut elämäämme lisää turvallisuutta, mutta mitä tapahtuu jos teknologia pettää? Villinnymmekö ihmisapinan tasolle ja hyökkäämme toistemme kimppuun kuin susilauma saaliinsa kimppuun. En toivo sitä näkeväni, mutta toivon sen näkeväni, että luotettaisiin jälleen enemmän ihmiseen kuin teknologiaan.

Leave your comment